Erstelle eine Website wie diese mit WordPress.com
Jetzt starten

Bis ans Ende der Welt und zurück – Maailman ääriin ja takaisin

Der Pilgerweg ist zu Ende. Die Wanderschuhe und die Stöcke sind eingepackt, ich bin am Weg nach Hause. Konditionell hätte es noch weitergehen können: der Körper hat sich aufs Gehen umgestellt, die Füsse hätten mich noch weit getragen. Aber es ist gut so. Es ist Zeit, wieder nach Hause zu kommen und mich dem Alltag zuzuwenden. Das haben auch meine Schuhe schon signalisiert: am zweitletzten Tag fing am linken Schuh der Saum aufzugehen. Ja, es reicht. Und ich freue mich unglaublich auf meine Familie! ❤️

Nach meiner Ankunft in Santiago ging ich noch ein Stück weiter. Ich hatte keine Lust mehr auf lange Tagesetappen, außerdem hatte ich auch nur mehr einige Tage Zeit. So übersprang ich die ersten 50 km Richtung Finisterre und ging von dort aus los: 4 Tage jeweils etwa 15 km an der Küste. Ich ging nach Finisterre ans westlichste Zipfel Spaniens. Ans Ende der Welt also. So dachte man vor Kolumbus. Es war ein unglaubliches Gefühl, den 0-km-Stein des Jakobswegs zu berühren und den Sonnenuntergang am Meer zu genießen. Hier anzukommen und zu verweilen war für mich spirituell viel stärker und bedeutender als die Messe in der Kathedrale von Santiago. Auch, weil ich Gott immer schon am besten am Wasser spüre: an einem finnischen See oder eben am Meer. Die Unendlichkeit und die Ruhe, aber auch die Unergründlichkeit und die unheimliche Komponente des Wassers berühren mich sehr.

Von Finisterre ging es aber noch zwei gemütliche Tage der Küste entlang Richtung Norden, nach Muxía. Muxía wird in den letzten Jahren immer beliebter unter den Pilgernden: ein wunderschönes kleines Fischerdorf. Dort durfte ich noch einen zweiten Sonnenuntergang miterleben, am wolkenlosen Himmel. Der Sonnenuntergang in Muxía war für mich das perfekte Ende meiner Pilgerschaft. Es war ein wahrhaft heiliger Moment, als die feuerrote Sonne ins Meer sank.

Nun befinde ich mich am Heimweg, nach einem letzten Tag in Santiago. Was mein Pilgerweg für mich bedeutet hat, wird mir wohl erst im Rückblick klar. Das alles muss sich noch in mir ruhen und sich setzen. Es waren jedenfalls wundervolle Wochen und eine gewaltige Erfahrung, für die ich unendlich dankbar bin. Bei aller Freude auf zu Hause und auf die Familie wird es bestimmt eine Herausforderung, mich wieder in den Alltag hineinzufügen. Aber so ist es eben: ein Pilgerweg kann nicht ewig dauern, sondern führt wieder dorthin, wo er anfing, ins richtige Leben. Dorthin, wo mein Platz ist: zu den Menschen, die ich liebe und für die ich verantwortlich bin. Und denen ich unendlich dankbar bin, dass sie mich losziehen ließen und mich dabei so großartig unterstützten.

Pyhiinvaellus on takanapäin. Vaelluskengät ja -sauvat on pakattu, olen matkalla kotiin. Kunto olisi kestänyt jatkaa: keho on tottunut kävelyyn, jalat olisivat kantaneet vielä pitkään. Mutta hyvä näin. On aika palata kotiin, arkeen. Kengätkin olivat jo sitä mieltä: toiseksi viimeisenä vaelluspäivänä vasemmasta kengästä alkoi sauma ratketa. Niin, nyt riittää. Ja iloitsen jo äärettömästi päästä rakkaitteni luokse! ❤️

Santiagon jälkeen jatkoin matkaa vielä vähän. Pitkät päiväetapit eivät enää kiinnostaneet, ja sitä paitsi minulla oli enää muutama päivä aikaa. Siksi hyppäsin bussilla 50 km:n yli ja jatkoin siitä kävellen: 4 päivää noin 15 km päivässä rannikolla. Kävelin Finisterreen Espanjan läntisimpään pisteeseen. Maailman reunalle siis. Ennen Kolumbusta luultiin, että maailma loppuu tähän. Oli uskomaton tunne koskettaa caminon 0-km-kiveä ja nauttia auringonlaskusta meren rannalla. Sinne saapuminen ja siellä istuminen oli minulle hengellisesti koskettavampaa ja tärkeämpää kuin messu Santiagon katedraalissa. Myös, koska olen aina vaan tuntenut Jumalan läsnäolon vahvimmin veden äärellä: järven rannalla Suomessa, tai merellä. Äärettömyys ja rauha, mutta myös meren salaperäisyys ja sen uhkaava puoli koskettavat minua syvästi.

Finisterrestä jatkoin vielä kaksi rentoa vaelluspäivää pohjoiseen, Muxíaan. Muxía on pyhiinvaeltajien keskuudessa yhä suositumpi: kaunis kalastajakylä meren rannalla. Siellä sain lahjaksi toisenkin auringonlaskun, pilvettömältä taivaalta. Auringonlasku Muxíassa oli minulle täydellinen päätös pyhiinvaellukselle. Oli pyhä hetki seurata hehkuvan auringon uppoamista mereen.

Nyt olen kotimatkalla, vielä yhden Santiagossa vietetyn päivän jälkeen. Caminon merkitys minulle selkenee varmaankin vasta jälkikäteen. Tätä kaikkea pitää vielä pitkään sulatella. Sain joka tapauksessa lahjaksi huikeat viikot ja ikimuistoisen kokemuksen, joista olen äärettömän kiitollinen. On ihanaa palata kotiin perheen luo, mutta laskeutuminen arkeen tulee olemaan suuri haaste. Ehkä sekin osa caminoa. Sillä niin se on: pyhiinvaellus ei voi kestää ikuisesti, vaan vie takaisin sinne, mistä se alkoi, oikeaan elämään. Sinne, missä minun paikkani on: ihmisten luokse, joita rakastan ja joista olen vastuussa. Ja joille olen loputtoman kiitollinen siitä, että he päästivät minut matkaan ja ovat aina tukenani.

Werbung

Veröffentlicht von Anne Tikkanen-Lippl

Finnin, in Österreich zu Hause, seit 20 Jahren glücklich verheiratet und Mutter von 2 Söhnen, Pfarrerin. Bürgerin zweier Welten und am Weg. ~~~ Suomessa syntynyt ja kasvanut, koti Itävallassa. 20 vuotta onnellisesti naimisissa ja 2 pojan äiti, pappi. Kahden maan kansalainen ja matkalla.

2 Kommentare zu „Bis ans Ende der Welt und zurück – Maailman ääriin ja takaisin

  1. Mahtavaa Anne, sinä teit sen🙏❤️🌹Olipa hieno matka ja varmasti jää muistoihin lopun ikää. Mutta ihanaa, että selvisit terveenä ja reippaana☺️🤗 Onnea alkavaan arkeen💞💞💞💞

    Gefällt 1 Person

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s

%d Bloggern gefällt das: