Erstelle eine Website wie diese mit WordPress.com
Jetzt starten

Am dritten Tag – Kolmantena päivänä

Drei Wandertage liegen hinter uns. Der Anfang ist geschafft, und er war durchaus herausfordernd. Die Wettervorhersage erwies sich nämlich als wahr, und wir wanderten die zwei ersten Tage im Regen.

Die Zugfahrt nach Paris und von dort in den Süden verlief gut, doch je näher die spanische Grenze kam, desto schlechter wurde das Wetter. In Saint-Jean-Pied-de-Port regnete es in Strömen, und so kaufte ich mir dort spontan einen Regenponcho – und er ist Gold wert!

Übernachtet haben wir in einem Doppelzimmer einer privaten Herberge mit reizenden Besitzern: sie fuhren uns sogar mit dem Auto zum Restaurant und zurück, damit wir nicht im Regen gehen mussten. Von ihnen bekamen wir auch wertvolle Ideen für den kommenden Tag.

Wir entschieden uns gegen die berühmte Napoleonroute, die steiler und spektakulärer über die Pyrenäen nach Spanien führt: im Dauerregen und ohne Sicht sahen wir darin keinen Sinn. Später hörten wir von ein paar Todesmutigen, dass es sehr grenzwertig war: mit knöcheltiefem Schnee, Wind und Kälte. Die sog. Winterroute über die Landstraße und ein paar Abkürzungen für die Pilgernden war auch schön und unter den Umständen Herausforderung genug. Das Gehen im Regen war Dank Regenponcho recht erträglich, doch am Ende waren wir dankbar, endlich in der großen Abteiherberge von Roncesvalles anzukommen. Die große Herausforderung: die feuchten Sachen wieder für den kommenden Tag trocken zu bekommen. Das Pilgeressen an den großen runden Tischen war eine erste Möglichkeit, Leute aus den unterschiedlichsten Ländern kennenzulernen.

Am zweiten Tag ging es von Roncesvalles weiter, diesmal nicht mehr bergauf, sondern größtenteils leicht bergab. Auch am zweiten Tag regnete es großteils. Ab Nachmittag wurde es aber – Gracias a Dios! – allmählich trockener und wir bekamen erste Einblicke in die schöne Natur Navarras. Die große Herausforderung, auch heute noch: der Schlamm auf den Wegen. Dadurch sind die Wege rutschig und außerdem sind unsere Schuhe (und Regenhosen) durch die Schlammkruste unkenntlich geworden. Wir sind gestern sogar einen Ort weiter gegangen als normal vorgeschlagen und haben statt Zubiri (21,5 km) in Larrasoana (5 km weiter) in einer kleinen, netten privaten Herberge (San Nicolas) übernachtet, um heute früher in Pamplona zu sein.

Und heute: Sonnenschein und kein Regen. Ein vollkommen neues Gefühl zu wandern! Die Natur Navarras ist wunderschön hügelig und grün und erinnert mich teilweise an Mühlviertel in Österreich. In Pamplona waren wir heute schon um 14:00 und leisteten uns hier ein kleines Hotelzimmer im Zentrum. Nach einer Dusche schafften wir noch einen Stadtspaziergang mit Besichtigung der Kathedrale (innen) und u.a. Stierkampfarena (außen).

Allgemein geht es mir beim Wandern gut und die Füße sind bisher blasenfrei. Klar sind die Füße abends müde, aber nach einer gutgeschlafenen Nacht geht es wieder.

Das Schönste am Weg: die Begegnungen mit den Menschen. Immer wieder überholt man sich gegenseitig, trifft auf dieselben Menschen. Von ein paar wissen wir schon den Namen, von anderen erst die Nationalität. Bin gespannt, wen ich noch besser kennenlernen werde… oder welche Bekanntschaften noch dazu kommen. Am coolsten bisher: eine Belgierin, die seit 20 Jahren jedes Jahr den Camino geht!

Jo kolme vaelluspäivää takanapäin! Alusta selvittiin, kaikista haasteista huolimatta. Säätiedotus oli oikeassa ja vaelsimme ensimmäiset kaksi päivää sateessa.

Junamatka Pariisiin ja sieltä etelään sujui suunnitelmien mukaan, vaikkakin lähestyessämme Espanjan rajaa sää tuli aina vain huonommaksi. Saint-Jean-Pied-de-Port:issa satoi jo tosissaan, ja niinpä ostin siellä ensi töikseni sadeponchon. Vaikka reppu sai lisätäytettä, olen onnellinen: Poncho on kullan arvoinen!

Yövyimme pienessä yksityisessä majatalossa, jonka omistajat olivat aivan ihania: kuskasivat meitä autolla ravintolaan ja takaisin, ettei meidän tarvinnut kävellä sateessa. Saimme heiltä myös tärkeitä neuvoja seuraavaa päivää varten.

Päätimme sään vuoksi olla menemättä kuuluisalle Napoleon-reitille, joka on jyrkempi ja korkeampi: kestosateessa ja ilman näköaloja siinä ei olisi järkeä. Onneksi, sillä myöhemmin kuulimme muutamilta uhkarohkeilta, että se oli ollut jopa vaarallista: lunta nilkkoihin asti, tuulta ja kylmää. Ns. talvireittikin, joka kulki vähän alempana autotietä ja osittain myös metsäpolkuja pitkin, oli myös mahtava ja olosuhteisiin nähden ihan tarpeeksi haastava. Kävely sateessa oli sadeponchon ansiosta aika siedettävää, mutta lopuksi olimme onnellisia saavuttuamme perille Roncesvalles:in isoon luostarimajataloon. Suuri haaste: saada kosteat vaatteet seuraavaksi päiväksi kuivaksi. Yhteinen ruokailu pyöreissä pöydissä oli ensimmäinen tilaisuus tutustua ihmisiin joka puolelta maailmaa.

Toisena vaelluspäivänä matka jatkui Roncesvallesista eteenpäin, tällä kertaa ylämäen sijaan melkein aina loivasti alamäkeen. Myös eilen satoi suurimman osan päivää, mutta iltapäivällä ilma alkoi – Gracias a Dios! – kuivua ja saimme ensimmäisiä pilkahduksia Navarran kauniista luonnosta. Eilisen ja tämän päivän suuri haaste: muta teillä, joka luistaa ja likaa ennenkaikkea kengät melkein tunnistamattomaksi. Kävelimme eilen jopa yhden etapin pidenmälle kuin normaalisti suositellaan: Zubirin (21,9 km) sijasta yövyimme Larrasoanassa (n. 5 km pidempään) pienessä yksityisessä majatalossa (San Nicolas!) ehtiäksemme tänään aiemmin Pamplonaan.

Ja tänään: auringonpaistetta, ei sadetta! Aivan uusi tunne vaeltaa! Navarran luonto on kauniin kumpuilevaa ja vihreää, kuin osissa Itävaltaa. Pamplonassa olimme jo klo 14 ja päätimme yöpyä tänään hotellissa kaupungin keskustassa. Suihkun jälkeen jaksoimme vielä kaupunkikierroksen: katedraalissa kävimme sisällä, härkätaisteluareena katsottiin ulkoa.

Vaellus sujuu tähän mennessä hyvin ja ilman rakkoja. Tottakai jalat ovat iltaisin väsyneet, mutta hyvin nukutun yön jälkeen kulku sujuu taas.

Parasta tien varrella: tapaamiset ihmisten kanssa. Aina uudestaan ohittelemme toisiamme, tapaamme samat henkilöt uudestaan. Joiltakin tiedämme jo nimet, joiltakin vain kansallisuuden. Jännää nähdä, kehen tutustun vielä paremmin. Ja keitä uusia kasvoja vielä tulen tuntemaan. Coolein tuttavuus tähän mennessä: belgialainen nainen, joka on 20 vuoden ajan kävellyt caminon joka vuosi!

Werbung

Veröffentlicht von Anne Tikkanen-Lippl

Finnin, in Österreich zu Hause, seit 20 Jahren glücklich verheiratet und Mutter von 2 Söhnen, Pfarrerin. Bürgerin zweier Welten und am Weg. ~~~ Suomessa syntynyt ja kasvanut, koti Itävallassa. 20 vuotta onnellisesti naimisissa ja 2 pojan äiti, pappi. Kahden maan kansalainen ja matkalla.

4 Kommentare zu „Am dritten Tag – Kolmantena päivänä

  1. Kiitos Anne taas aivan todella mielenkiintoisesta “ matkaraportista“ ja upeista kuvista. On etuoikeutettua saada seurata matkaasi kotisohvalta❣️Olemme “ hengessä “ mukana👍👍😊 😍 Terkuin Anja ja Hessu

    Gefällt 1 Person

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s

%d Bloggern gefällt das: