Erstelle eine Website wie diese mit WordPress.com
Jetzt starten

Gefühlschaos – Tunnekaaos

Es war schwer, eine passende Überschrift für diesen Beitrag zu finden. Ich bin seit 2 Wochen wieder zu Hause und kann kaum zusammenfassen, was mich diese Tage beschäftigt. Es ist eine Fülle widersprüchlicher Emotionen und Themen. Zunächst große Dankbarkeit für meine Zeit in Costa Rica: für die vielen Eindrücke und Erfahrungen und dafür, dass ich so behütet wurde. Dankbarkeit auch dafür, dass die Familie es währenddessen so gut geschafft hatte und dafür, dass wir wieder zusammen sind. So schön es in Costa Rica war, es ist gut, wieder zu Hause zu sein. Nach der langen Trennung genießen wir die gemeinsame Zeit umso mehr!

Zweitens: die Fassungslosigkeit darüber, was gerade in der Ukraine geschieht. Der Krieg, die Menschen auf der Flucht, die Sorge um die Zukunft und um den Frieden. Wie so viele, bin auch ich zutiefst erschüttert über die Nachrichtenbilder und Berichte und frage mich, wie ich persönlich helfen könnte. Ich fühle mich machtlos und traurig.

Dann sind da die stetig steigenden Coronazahlen und die unzähligen Fälle auch in meinem Umkreis, die sich wie eine Schlinge auch um unsere Familie legt und uns bangen lässt, wann wir selbst denn dran sind.

Dazu kommt noch, dass ich persönlich zunehmend ungeduldiger mit mir selbst bin, weil ich eine Sehnenscheidenentzündung an der rechten Hand als Souvenir aus Costa Rica gebracht habe und nun im gesamten Leben behindert werde. Der Haushalt gelingt schlecht einhändig, ich kann weder meine Projekte wie „Dachboden ausräumen“ (war geplant für März!) angehen noch Klavier spielen, und auch das Blogschreiben ist unglaublich anstrengend. Auch jetzt tippe ich mit der linken Hand. Ich hatte wohl mein Handgelenk durch das viele Auf- und Abhängen der Wäsche beleidigt, im Pflegeheim in Costa Rica. Jetzt braucht die Hand einfach nur Ruhe, was mir unglaublich schwer fällt. Ich bin es satt, einfach (scheinbar) herumzuhängen und nichts zu tun. Damit sind wir wieder bei dem Thema, das mich schon im Herbst so sehr beschäftigte: wie halte ich es aus, nichts tun und leisten zu müssen? Ich übe mich also in Geduld, lese viel und bereite mich planerisch und geistig für meine nächste große Aktion vor: für den Jakobsweg ab Ostern. Gott sei Dank geht das auch mit einer maroden Hand!

Was mich aber schlussendlich mit dem Leben versöhnt: ich kann den Frühling in vollen Zügen genießen! Ich bin ein absolutes Frühlingskind und liebe diese Jahreszeit. Die Knospen und die Blüten lassen mich aufatmen, die Vögel im Wald bringen auch meine Seele zum Singen und die Frühlingssonne erfüllt mich mit neuem Mut. Es ist ein großes Privileg, jeden Tag in den Wald gehen zu dürfen, die Knospen und die Blüten zu streicheln und den Frühling zu begrüßen. Gerade, wenn die Welt rund herum so schwer erscheint, hat der Frühling eine wunderbare, fast trotzige Botschaft: das Leben siegt, immer.

********************************

Tälle kirjoitukselle oli hankala löytää oikeaa otsikkoa. Olen ollut kohta 2 viikkoa kotona ja on vaikeaa löytää sanoja sille, mikä minua näinä päivinä askarruttaa. Sisälläni on kimppu erilaisia tunteita ja teemoja. Päällimmäisenä on kiitollisuus upeasta ajastani Costa Ricassa: kaikesta nähdystä ja koetusta ja siitä, että kaikki meni niin hyvin. Kiitollisuus myös siitä, että perhe pärjäsi niin hyvin ja että olemme taas yhdessä. Niin mahtavaa kuin Costa Ricassa olikin, on hyvä olla taas kotona. Pitkän eron jälkeen nautimme yhteisestä ajasta siitäkin edestä.

Mieleni täyttää myös järkytys siitä, mitä Ukrainassa juuri tapahtuu. Sota, pakenevat ihmiset, huoli tulevaisuudesta ja omasta rauhastammekin. Kuten niin monet, olen myös minä syvästi järkyttynyt uutiskuvista ja lukemastani ja mietin, miten itse voisin auttaa. Tunnen itseni avuttomaksi ja surulliseksi.

Sitten vielä jatkuvasti nousevat koronatartuntojen määrät ja sairastumiset omassa ympäristössäkin. Silmukka kiristyy perheemmekin ympärillä ja odotamme, milloin on oma vuoromme.

Kaiken lisäksi olen yhä kärsimättömämpi itseni kanssa, sillä toin jännetuppitulehduksen (oikeassa kädessä!) tuliaisiksi Costa Ricasta ja se vaikeuttaa koko elämää. Kotihommat sujuvat huonosti yksikätisenä, en voi aloittaa ullakontyhjennys- enkä muitakaan projekteja, joita olin suunnitellut maaliskuulle, en voi soittaa edes pianoa, ja blogin kirjoittaminenkin on rasittavaa. Nytkin näpyttelen vasemmalla kädellä. Olin kai ylirasittanut ranteeni vanhainkodissa Costa Ricassa ripustamalla ja viikkaamalla liikaa pyykkiä. Nyt käteni tarvitsee lepoa, ja minulta meinaa loppua kärsivällisyys. En yksinkertaisesti jaksa vain istuskella ja olla tekemättä mitään. Näin pääsemme taas syksyltä tuttuun aiheeseen: Miten opin vain olemaan, ilman että täytyy saada jotain aikaan? Opettelen siis kärsivällisyyttä, luen paljon sekä suunnittelen ja valmistelen seuraavaa tempaustani: Caminoa Espanjassa. Onneksi se onnistuu ilman käsiäkin!

Ja kuitenkin, kaikesta huolimatta kiitollisuus voittaa: voin nauttia keväästä täysin siemauksin! Olen totaalinen kevään lapsi ja rakastan tätä vuodenaikaa. Silmut ja kukat saavat minut heräämään henkiin, metsän linnut saavat sieluni laulamaan ja kevätaurinko täyttää minut uudella luottamuksella. On suuri etuoikeus saada mennä joka päivä metsään, silitellä silmuja ja kukkia ja toivottaa kevät tervetulleeksi. Juuri nyt, kun maailmassa velloo ja myrskyää, on keväällä mahtava, kaikkea uhmaava sanoma: elämä voittaa, aina.

Werbung

Veröffentlicht von Anne Tikkanen-Lippl

Finnin, in Österreich zu Hause, seit 20 Jahren glücklich verheiratet und Mutter von 2 Söhnen, Pfarrerin. Bürgerin zweier Welten und am Weg. ~~~ Suomessa syntynyt ja kasvanut, koti Itävallassa. 20 vuotta onnellisesti naimisissa ja 2 pojan äiti, pappi. Kahden maan kansalainen ja matkalla.

3 Kommentare zu „Gefühlschaos – Tunnekaaos

  1. Heippa! Tunnekaaosta totta tosiaan! Hienon reissun jälkeen varmasti hienoa olla kuitenkin kotona ja perheen parissa.

    Erittäin karua kuukauden kestänyt sodan käynti Ukrainassa. Siviilikohteiden tuhoaminen kauhistuttavaa. Tampereella on vastaanottokeskus täynnä. Lähelläni olevassa koulussa on aloittanut ukrainalaisten lasten kouluryhmä. Arkeen ja tekemiseen koittavat kiinni nopeasti.

    Koronaa edelleen on, vaikka siitä ei enää niin puhuta. Kuulee sairastuneista tutuista, tutun tutuista, työkaverien perheenjäsenistä. Ovat rokotettuja, mutta silti sairastuneet, lievästi kuitenkin.

    Kevätaurinko lämmittänyt ja valoisampaa aamusta ja iltapäivästä. Kelloja siirretään sunnuntaina kesäaikaan. Viileämpää keliä luvassa, sateita että tuttuun tyyliin kevät keikkuen tulevi.

    Terkkuja BAND ❣️ 🤗

    Gefällt mir

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s

%d Bloggern gefällt das: