Erstelle eine Website wie diese mit WordPress.com
Jetzt starten

Ein bisschen angekommen – Vähän kuin perillä

Ich bin angekommen, zumindest ein bisschen. Denn nach ein paar durchwachten und durchwachsenen Nächten bin ich endlich am Tag wach und in der Nacht müde. Auch hatte ich schon die erste Magenverstimmung, die aber nach einem Tag wieder in Ordnung war: mein Magen ist also hoffentlich auch in der neuen Geschmacklandschaft angekommen. Und Spanisch? Naja, ist und bleibt eine Herausforderung.

Am ersten Tag bekam ich eine Einführung von der NGO, über die ich hierher gekommen bin, und eine Stadttour in der Hauptstadt San Jose. Am zweiten Tag ging es schon los: erster Arbeitstag in dem Pflegeheim, in dem ich 4 Wochen lang als Volontärin tätig bin. Bis jetzt habe ich hauptsächlich in der Wäscherei geholfen: Wäsche aufhängen, abhängen, zusammenlegen, aufteilen. Und dann noch den Bewohner*innen beim Essen helfen. Es tut gut, mal ganz elementare, einfache Arbeit zu leisten und so einen Einblick in das hiesige Leben zu bekommen. Und für mehr würde mein Spanisch momentan auch nicht reichen. So langsam kenne ich mich mit den Abläufen aus und bin auch im Heim angekommen: ich habe in der Wäscherei eine unglaublich liebe, aber bestimmte und resolute Arbeitskollegin, die auch mich ins Herz geschlossen hat und die mich mit Spanisch auch nicht spart, sondern hartnäckig dranbleibt.

Ich wohne in einer Gastfamilie in Santo Domingo (ca. 10 km von San Jose), wobei von der Familie nur mehr die Mutter mit einem erwachsenen Sohn da wohnen. Die Mutter Rosi ist ein Oma-Typ, herzlich und sympathisch – und kocht unglaublich gut und gerne. Jeden Tag gibt es andere costaricanische Spezialitäten und immer einen frischen selbstgemachten Saft von irgendwelchen exotischen Früchten. Und zum Frühstück gibt es immer unterschiedliche Früchte, die bei uns zu Hause unter „exotisch“ gekannt werden und hier Gang und Gebe sind. Einfach herrlich – selbst Bananen schmecken hier viel besser als zu Hause! Außer den Früchten begeistert mich der Kaffee hier: schmeckt unglaublich gut und wächst direkt am Straßenrand.

Rosi spricht übrigens nur Spanisch, was für mich zwar anstrengend, aber andererseits auch sehr gut ist. Vor allem, weil im Haus sonst ziemlich viel Deutsch gesprochen wird: es wohnen derzeit auch 3 andere Volontär*innen da, zwei davon aus Österreich. Die anderen sind alle 18-19 Jahre alt – ich fühle mich neben ihnen ein bisschen wie eine Dinosaurierin.

Spanisch ist für mich momentan die größte Herausforderung. Es wird zwar jeden Tag etwas besser, aber ich fühle mich durch meinen kleinen Wortschatz sprachlich aufs Kleinkindniveau zurückgeschleudert und auf ganz rudimentäre Themen und Sätze verdammt. Nun kann ich zumindest ansatzweise nachvollziehen, wie es z.B. für Menschen auf der Flucht sein muss, die in einem fremden Land ankommen und die Sprache erst mühsam erlernen müssen. Gott sei Dank bekomme ich nebenbei auch 5x in der Woche einen zweistündigen online-Spanischunterricht, der mich gut unterstützt. Andererseits ist der Tag durch Arbeit und Spanischkurs schon so sehr gefüllt, dass nichts anderes mehr nebenbei geht.

Daher sind die Wochenenden so kostbar, weil es dann möglich ist, ein bisschen das Land zu erkunden. Morgen geht es gleich los zu den ersten Abenteuern. Aber davon – und von Costa Ricas „Eigenheiten“ – mehr in einem neuen Beitrag. 😉

**********

Olen perillä, ainakin vähän. Sillä muutaman valvotun ja katkonaisen yön jälkeen olen vihdoin päivällä virkeä ja yöllä väsynyt. Vatsakin oli jo kerran sekaisin, mutta parantui siitä nopeasti. Eli sekin näyttää tottuneen uuteen makumaailmaan. Ja espanja? No joo. Se on haaste.

Ensimmäisenä päivänä sain infopläjäyksen yhdistykseltä, jonka kautta olen täällä, ja sen jälkeen kaupunkikierroksen pääkaupungissa San Jose:ssa. Seuraavana päivänä aloitin työn vanhainkodissa, jossa olen 4 viikkoa vapaaehtoisena. Tähän asti olen lähinnä auttanut pesulassa: ripustanut pyykkiä, ottanut sitä narulta, viikannut, jakanut huoneisiin. Ja lisäksi vielä auttanut asiakkaita ruokailussa. Tekee hyvää tehdä välillä ihan yksinkertaista perustyötä ja sitä myöten saada otetta maahan ja sen asukkaisiin. Enempään ei espanjani tällä hetkellä riittäisikään. Vähitellen tiedän jo talon tavat ja olen kotiutunutkin palvelukotiin vähän. Minulla on pesulassa sympaattinen, temperamenttinen työkaveri, jonka kanssa tulen hyvin toimeen ja joka ei säästele minua espanjankaan kanssa.

Asun isäntäperheessä Santo Domingossa ihan San Jose:n kupeessa, vaikka perheestä täällä asuukin vain äiti ja aikuinen poika. Äiti Rosi on todellinen „mummo-tyyppi“, sydämellinen ja sympaattinen. Hän laittaa uskomattoman hyvin ruokaa. Joka päivä on pöydässä uusia costaricalaisia ruokia ja itsetehtyä mehua eksoottisista hedelmistä. Aamupalalla on aina erilaisia hedelmiä, jotka meillä kotona tunnetaan „eksoottisina“ ja jotka täällä kasvavat kaikkialla. Herkullista – banaanitkin maistuvat tuhat kertaa paremmalta kuin kotona! Hedelmien lisäksi olen vaikuttunut kahvista: se on uskomattoman hyvää ja kasvaa jopa aivan kadun reunassa.

Rosi ei puhu muuta kuin espanjaa, mikä on joskus rasittavaa, mutta samalla vain hyvä. Myös, koska talossa puhutaan aika paljon saksaa: lisäkseni täällä asuu 3 muuta vapaaehtoista, heistä kaksi Itävallasta. Toiset ovat 18-19-vuotiaita. Tunnen itseni dinosaurukseksi!

Espanjan kieli on minulle tällä hetkellä suurin haaste. Se sujuu joka päivä vähän paremmin, mutta pienen sanavarastoni takia tuntuu, että minut olisi heitetty takaisin pienten lasten tasolle ja aivan yksinkertaisten lauseiden ja teemojen pariin. Nyt voin ainakin vähän ymmärtää, miltä heistä tuntuu, jotka pakenevat kotimaastaan ja joiden pitää opetella täysin uusi kieli. Onneksi saan töiden ohessa 5 kertaa viikossa 2 tunnin online- espanjan kurssin netissä, joka tulee oppimistani. Toisaalta päivät ovat niin täynnä töitä ja espanjan kurssia, että siinä ohessa ei ehdi mitään muuta

Siksikin viikonloput ovat niin tärkeitä: silloin voi tutustua maahan. Heti huomenna lähden ekaan seikkailuuni. Mutta siitä – ja Costa Rican „erityisyyksistä“ – lisää toisessa kirjoituksessa 😉

Werbung

Veröffentlicht von Anne Tikkanen-Lippl

Finnin, in Österreich zu Hause, seit 20 Jahren glücklich verheiratet und Mutter von 2 Söhnen, Pfarrerin. Bürgerin zweier Welten und am Weg. ~~~ Suomessa syntynyt ja kasvanut, koti Itävallassa. 20 vuotta onnellisesti naimisissa ja 2 pojan äiti, pappi. Kahden maan kansalainen ja matkalla.

8 Kommentare zu „Ein bisschen angekommen – Vähän kuin perillä

  1. Kiva kuulla sinusta ja että alkuun olet päässyt! Siitä se lähtee👍Espanjan kieli kun alkaa tarttumaan, niin uusia ulottuvuuksia senkin suhteen! Hyvää viikonloppua❣️

    Gefällt 1 Person

  2. Ihanaa Anne, kun olet päässyt turvallisesti “ perille“! Ehdin jo vähän huolestua. Mutta olet reipas “ tyttö ja matka oli hyvin suunniteltu. Siitä huolimatta voi kaikenlaista tapahtua. Mutta onneksi olet kunnossa😊 Minkälainen ilmasto siellä on, luultavasti hyvin lämmin, koska eksoottisia hedelmiä kasvaa joka puolella. Hyvää jatkoa sinulle , voi hyvin♥️ Terkuin Anja ja“ pojat“

    Gefällt 1 Person

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s

%d Bloggern gefällt das: