Erstelle eine Website wie diese mit WordPress.com
Jetzt starten

Advent im Lockdown / Adventti sulkutilassa

Schon zum zweiten Mal waren wir ausgerechnet in der Adventszeit im Lockdown. Zugegebenermaßen hatte es beide Male was: die gewohnte Hektik blieb weitgehend aus, es war tatsächlich eine „Stille Zeit“. Doch letztes Jahr verursachte es für mich einen anderen Stress: wir mussten in der Pfarrgemeinde alles umplanen, uns für alle Eventualitäten und Wetterlagen vorbereiten, um Weihnachtsgottesdienste feiern zu können. Und immer damit rechnen müssen, dass das Geplante dann doch abgesagt werden muss… Trotz aller Stille war es unheimlich aufreibend.

In diesem Jahr habe ich den Stress nicht, muss mich um keine Gottesdienste, Andachten oder Predigten kümmern, muss keine Ideen oder Geschichten dafür sammeln. Ich darf ganz einfach die Adventgottesdienste und -andachten mitfeiern, und das ist schön. Und zugleich will die Adventstimmung nicht so richtig aufkommen, oder nur punktuell. Ich frage mich, ob es am Lockdown liegt und daran, dass ich keinen Christkindlmarkt besuchen konnte und auch sonst viele „Adventroutinen“ fehlten. Oder liegt es daran, dass ich mich diesmal weniger intensiv mit Adventthemen beschäftigt habe? Das heißt: fehlt mir das Arbeiten? Obwohl diese Zeit als Pfarrerin immer unheimlich intensiv ist, habe ich diese Zeit immer besonders geliebt!

Jedenfalls war es angenehm, die Advent- und Weihnachtsvorbereitungen in der Familie in aller Ruhe machen zu können und nicht nur nebenbei. Adventskranz, Adventkalender der Kinder und der Familie, finnische Weihnachtssterne backen (die einzige Weihnachtsbäckerei bei uns!), Geschenke besorgen, Weihnachtsbrief schreiben. Meistens schicke ich unseren Brief erst nach Weihnachten weg, jetzt schon Mitte Dezember. Welch ein Luxus!

Und nebenbei habe ich mir jede Woche zwei Impfungen für Costa Rica geholt und auch sonst mich auf das große Abenteuer vorbereitet. Ohne zu wissen, ob ich im Jänner wirklich fliegen kann oder nicht. Oder ob Omikron mir einen Strich durch die Rechnung macht… Die Situation macht mir und uns überhaupt große Sorgen – was rollt da auf uns zu? Nimmt die Pandemie denn nie ein Ende? Das Nicht-wirklich-Planen-Können und die Ungewissheit fallen wohl nicht nur mir schwer.

Doch jetzt freue ich mich auf Weihnachten in Finnland: ich sitze gerade im Flugzeug und warte auf den Abflug. Es ist wunderbar, noch einmal Weihnachten mit meinen Eltern und Brüdern feiern zu dürfen – eine einzigartige Chance. Die Familie kommt zu Weihnachten nach – hoffentlich… 😉

*************

Jo toista kertaa vietimme täällä Itävallassa adventin aikaa sulkutilassa. Täytyy myöntää, että siinä on myös puolensa: ei hektikkaa, ei kiirettä, vaan adventin aika on oikeasti rauhallinen. Viime vuonna tilalle tuli kuitenkin toinen stressi: seurakunnan adventti- ja joulusuunnitelmat menivät uusiksi, oli pakko varautua jokaiseen mahdolliseen säähän ja tilanteeseen ja aina myös siihen, että kaikki suunniteltu pitää hätätapauksessa perua.

Tänä vuonna minulla ei ollut sitä stressiä. Minun ei tarvitse huolehtia hartauksista, jumalanpalveluksista tai saarnoista, ei tarvitse keräillä ideoita ja joulutarinoita. Voin kaikessa rauhassa nauttia adventtikirkoista ja -hartauksista kirkon penkissä, ja se on ihanaa. Ja samalla adventtitunnelmaa ei meinaa löytyä, tai vain ajoittain. Mietin, johtuuko se sulkutilasta ja siitä, että adventtimarkkinat sun muut rutiinit puuttuvat kokonaan. Vai johtuuko se siitä, etten tällä kertaa ole joutunut painiskelemaan adventtiteemojen kanssa niin intensiivisesti? Eli siis: onko minulla ikävä töitä? Vaikka tämä aika on papille aina erityisen kiireistä, olen aina rakastanut adventin ja joulun työtehtäviä.

Joka tapauksessa on luksusta saada hoitaa perheen jouluvalmistelut kaikessa rauhassa, ei vain siinä sivussa. Adventtikranssi, adventtikalenterit, joulutortut, lahjat, joulukirjeen kirjoitus… Yleensä lähetän joulukirjeemme vasta joulun jälkeen, nyt jo joulukuun puolivälissä. Mikä luksus!

Ja siinä sivussa olen hakenut joka viikko pari rokotusta Costa Ricaa varten ja hoitanut muita suunnitelmia seikkailuani varten. Tietämättä edes, voinko lentää tammikuun lopussa vai estääkö Omikron suunnitelmani… Ylipäänsä koko tilanne huolestuttaa meitä suuresti – mikä aalto vyöryy kohta ylitsemme? Eikö pandemia koskaan lopu? Epätietoisuutta ja suunnittelun mahdottomuutta on vaikea sietää.

Nyt kuitenkin iloitsen joulusta Suomessa, jonne juuri lennän. On mahtavaa saada viettää vielä kerran joulua vanhempieni ja veljieni perheiden kanssa: ainutlaatuinen tilaisuus. Perhe tulee jouluna perässä – toivottavasti… 😉

Werbung

Veröffentlicht von Anne Tikkanen-Lippl

Finnin, in Österreich zu Hause, seit 20 Jahren glücklich verheiratet und Mutter von 2 Söhnen, Pfarrerin. Bürgerin zweier Welten und am Weg. ~~~ Suomessa syntynyt ja kasvanut, koti Itävallassa. 20 vuotta onnellisesti naimisissa ja 2 pojan äiti, pappi. Kahden maan kansalainen ja matkalla.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s

%d Bloggern gefällt das: