Zu Hause – Kotona

Nach zwei Wochen auf Schienen und Leben aus dem Koffer war es gut, wieder zu Hause anzukommen, die Familie in die Arme schließen und im eigenen Bett schlafen zu dürfen. Die vielen Begegnungen und Eindrücke schwingen noch lange nach und ich bin dankbar, dass die Reise sich gerade noch vor dem Lockdown ausgegangen ist. Auch, dass ich gesund geblieben bin! Doch nun ist es gut, da zu sein.

Der Alltag hatte mich schnell wieder, wobei es zunächst wieder schwer war, einen Rhythmus für die Tage zu finden. Im Kopf hatte ich eine volle To-Do-Liste für die Wochen, bevor es wieder losgeht: Impfungen und andere Reisevorbereitungen für Costa Rica, Arzttermine, Aufräumen und Ausmisten in der Wohnung und am Dachboden, ganz geschweige denn von Advent- und Weihnachtsvorbereitungen. Und wieder kam es mir vor, die Tage vergehen und ich komme zu nichts, vor lauter Familienalltag mit all den Notwendigkeiten. Wie habe ich das alles neben der Arbeit geschafft? Wieder mal habe ich festgestellt: In stressigen Zeiten schaffe ich viel mehr als dann, wenn ich scheinbar alle Zeit der Welt zur Verfügung habe! Ich kämpfe gerade damit, eine gute Balance zwischen Müßiggang und Aktivität zu finden – und auch die Lücke und die Unvollkommenheit anzunehmen. Es geht sich aus, was sich ausgeht.

Den Lockdown spüre ich im Alltag kaum: da die Schulen offen sind, läuft für uns der Alltag relativ normal dahin. Für mich persönlich heißt der Lockdown diesmal vor allem, nicht ins Kaffeehaus, zum Friseur und zu Chorproben zu können. Und die Christkindlmärkte nicht auskosten zu können, wie ich mir für das Sabbatical erhofft habe.

Und doch genieße ich die Adventszeit ohne Arbeit sehr. Zeit haben, Adventkerzen anzünden, am Adventsonntag als normales Gemeindemitglied im Gottesdienst sitzen und keine neuen Ideen für Weihnachtspredigten ausbrüten müssen. Einfach in der Adventszeit ankommen. Aber davon bald mehr in einem eigenen Beitrag! 🙂

***************************************

Kahden viikon matkalaukku- ja junaelämän jälkeen oli hyvä palata taas kotiin: päästä perheen luo ja nukkua omassa sängyssä. Monet tapaamiset, keskustelut ja nähdyt kaupungit pyörivät vielä pitkään mielessä ja olen kiitollinen, että ehdin tehdä matkani ennen sulkutilan alkamista. Ja että pysyin terveenä! Mutta nyt on hyvä olla kotona.

Arki otti minut pian otteeseensa, vaikka alussa olikin jälleen kerran vaikeuksia löytää päivilleni rytmi. Mielessä oli täysi to-do-lista näille viikoille, ennen kuin lähden taas matkaan: rokotuksia ja muita matkavalmisteluja Costa Ricaa varten, lääkäriaikoja, kodin ja ullakon siivoamista ja tietysti jouluvalmisteluja. Ja taas tuntui, että päivät kuluvat ja minä en saa mitään aikaan. Päivät ovat täynnä perheen arkea kaikkine välttämättömyyksineen. Mitenkähän olen selvinnyt tästä kaikesta työn ohella? Huomasin taas: stressiaikoina saan paljon enemmän aikaan kuin silloin, kun aikaa on yllin kyllin. Yritän juuri löytää hyvää tasapainoa levon ja työn välille. Ja opettelen hyväksymään myös epätäydellisyyden. Sen minkä ehdin, ehdin. Ja se on ihan ok.

Sulkutila ei tunnu arjessamme juurikaan: koska koulut ovat auki, arkemme pyörii melko normaalisti. Omassa elämässäni sulkutila tuntuu vain siinä, etten voi mennä kahvilaan enkä kampaajalle (olisi jo tarvis…), ja kuoroharjoitukset on peruttu. En myöskään voi nauttia adventti- ja joulumarkkinoista niin kuin olisin juuri tänä vuonna toivonut.

Ja silti nautin adventin ajasta täysin siemauksin. Sytyttää adventtikynttilöitä kaikessa rauhassa, istua kirkossa tavallisena seurakuntalaisena, ihan vaan olla ilman että tarvitsisi miettiä uusia ideoita joulusaarnoja varten. Antaa adventin tulla. Mutta siitä pian lisää uudessa blogijutussa! 🙂